Ida Elina

Laulaja-lauluntekijä, popkanteletar, Ida Elina on kansainvälisesti keikkaileva artisti, joka on palkittu mm. Kanteleliiton Vuoden Kansainvälistyjä -palkinnolla 2023, Evento Awards Vuoden esiintyjä- palkinnolla ja Vuoden Kantele-tunnustuksella. Sibelius-Akatemiasta valmistunut Ida Elina löysi oman uniikin tyylinsä soittaa, kun hän näki Youtubessa fingerstyle-kitaristeja ja ”nyt hänen pop coverit ovat mullistaneet käsityksemme kantelemusiikista” (Helsingin sanomat). 

Ulkomailla asti ihastusta herättänyt Ida Elina laulaa sujuvasti useilla kielillä, mukaan lukien mandariinikiinaksi, japaniksi ja ranskaksi. Ida Elina on julkaissut 5 albumia, Capital Letters, (2022), Game of my life (2018), Hello world (2015), Valoisaa joulua Bright Christmas (2016) ja Songs of Freedom (2012). Ida Elinan viimeisimpiä töitään on hänen Aasian markkinoille julkaistu kokoelma, Fearless. Julkaisun yhteydessä syksyllä 2023 Ida Elina konsertoi Taiwanilla. Ulkomailla konsertteja Ida Elinalla on kertynyt jo yhteensä yli 20 maassa. Vuosien varrella Ida Elina on esiintynyt muun muassa presidenteille ja diplomaateille, gaaloissa ja tv-ohjelmissa sekä yhdessä myös Grammy-voittaja John Lloyd Youngin kanssa.

Esiintymisen lisäksi Ida Elina on kirjoittanut kirjan Popkanteletar (2022), joka kertoo hänen matkastaan artistiksi. Hän myös opettaa kanteleensoittajia sekä on intohimoinen juoksija.

Glow Festivalin estradilla saadaan nähdä Ida Elina konsertoimassa yhdessä muiden kotimaisten gospelartistien kanssa. 

Lipunmyynti