Suomen suurin kristillisen pop-rockin musiikkifestivaali Glow Festival järjestettiin Tampereen Nokia Arenalla lauantaina 29.8.2026.
Festivaali toi kohokohtana lavalle USA:n tunnetuimpiin gospelmuusikoihin kuuluvan Jerard Woodsin ja muita muusikkotähtiä suoraan New Yorkista. Suomalaisista artisteista festivaalilla esiintyivät muun muassa Diandra, Ilta, Mirella, Jepa Lambert, Sounds of Mercy -kuoro, Lasse Sakara, Pekka Ruuska, Jukka Leppilampi ja Pekka Simojoki.
Yhdysvaltojen tunnetuimpiin gospelmuusikoihin kuuluva Jerard Woods
Kolmatta kertaa järjestetty festivaali yhdisti USA:n muusikot, suomalaiset solistit ja kansainvälisesti tunnetut klassikot Nokia Arenalle.
Yksi illan yhteisöllisimmistä hetkistä koettiin konserttikokonaisuudessa, joka ammensi inspiraationsa New Yorkin gospel-juurista. Tämän konsertin kapellimestarina toimii Times Square Churchin musiikista jo 15 vuotta vastannut Jukka “Juke” Palonen. Konsertti oli kapellimestari Palosen sekä festivaalin taiteellisen johtaja Lasse Sakaran laatima erikoistuotanto. Solistina nähtiin Yhdysvaltojen tunnetuimpiin gospelmuusikkoihin kuuluva Jerard Woods.
”Yleisön vastaanotto oli lämmin, ja se on minulle festivaalin taiteellisena johtajana kaikkein palkitsevinta”,
Lasse Sakara luonnehtii.
”Festivaalin aikana syntyi juuri sellaista energiaa, jota toivoimme: hienoja konsertteja, koskettavia hetkiä ja kohtaamisia. Paljon ihmisiä musiikin äärellä!”
Festivaalin kotimaiset esiintyjät
Suomalaisista artisteista festivaaliohjelmassa nähtiin Diandra, Ilta, Mirella, Jepa Lambert, Sounds of Mercy -kuoro, Lasse Sakara bändeineen, Pekka Ruuska, Jukka Leppilampi, Pekka Simojoki sekä paljon muita artisteja.
”
Tämän vuoden Glow Festival täyttyi upeista kohtaamisista, koskettavista hetkistä, musiikista, ilosta ja kertakaikkisen hienosta tunnelmasta”, festivaalijohtaja
Johanna Vauto kertoo. ”
Glow Festival syntyy valtavan määrän ihmisten yhteisestä halusta rakentaa jotain merkityksellistä.”
Glow Gospel Awards 2026 -voittajat
Tapahtuman yhteydessä jaettiin
Glow Gospel Awards -palkintoja, joilla nostetaan esiin suomalaisen gospelmusiikin merkittäviä tekijöitä.
Vuoden 2026 voittajat ovat:
Vuoden nuori lauluntekijä: Anneli ja Alma duo
Vuoden musiikintekijä: Jari Kekäle, sanoittaja, lauluntekijä
Vuoden biisi: Pro Fide, Mitään niin suurta ei oo
Vuoden gospel-tunnustus: Kirsi Rostamo, Radio Dein perustaja
Elämäntyöpalkinto: Anna-Mari Kaskinen, sanoittaja ja kirjailija
Festivaaliorganisaatiolle uusi nimi
Festivaalin järjestäjänä toimii Ohjelmatoimisto Kristalli, joka nyt 20-vuotisjuhlansa kunniaksi ilmoitti nimenmuutoksesta. Yhtiön uusi nimi on tästä eteenpäin Glow Live.
”Nimenmuutoksen myötä Glown matka jatkuu ja kasvaa entistäkin suuremmaksi. Rakennamme Glowsta jatkossa ympärivuotista tapahtumien, konserttien, sisältöjen ja kohtaamisten kokonaisuutta. Yhtiömme uudistuu ja tulevaisuus tuo mukanaan uusia avauksia, joista kerromme lisää myöhemmin”, Johanna Vauto kertoo.
Glow Festival järjestetään seuraavan kerran Tampereen Nokia Arenalla lauantaina 28. elokuuta 2027.
Pressikuvat:
Lisätiedot
Heli Orre
Ohjelmatoimisto Kristalli
Viestintä ja koordinointi
www.ohjelmatoimistokristalli.fi
www.glowfestival.fi