”Ylleni kaareutuu varjo teloituspuun.. Jos sun mieles on tyyni… Silmäluomet siniset ja farkut punaiset.. Ensi yönä sataa taas. Näitkö tummenevan taivaan?”
Vaikka vuodet vaihtuvat ja miehistö sen mukana, Pro Fide jatkaa, sillä laulun aihekin pysyy muuttumattomana. Jo 1980-luvulla eräällä keikkareissulla muusikot tiirailivat tähtitaivaalle pohtien, mitäpä jos Jeesus tulisikin yhtäkkiä takaisin. Edesmennyt kosketinsoittaja Juha Kela totesi bändikavereilleen: “Joo, mutta bändiä ei lopeteta!” Sama into ja musiikillinen talentti ovat yhdistäneet jo vuodesta 1966 alkaen yhtyeen soittajia ja teknikkoja, joita on kertynyt jo noin 50.
Golden gospelilla 2011 palkitussa yhteessä elettiin aluksi Juha Kelan progerockin aikakautta, sen jälkeen lyhyesti Mikko Kuustosen isännöimänä tehtiin 1986 mestariteos Viimeiseen kaupunkiin, jonka jälkeen bändin pitkäaikaisimmaksi laulajaksi tuli Heikki Kärhä. Hänen johdolla yhtye julkaisi myydyimmän levynsä Live (1997). Juuri tällä levyllä soittaneita muusikoita on jakamassa Glow Festivaaleilla palan Suomi-gospelin tärkeää lukua.
Yhdessä valovoimaisen Glow-bändin kanssa lavalle astuu 90-luvun Pro Fide-kokoonpanosta Hessu Kärhä, Napo Ikonen ja Petri Repo.