Jippu

Jipun kaunis ja pehmeä ääni on soinut valtakunnan radiokanavilla jo 2006-luvusta lähtien, kun hän julkaisi ensimmäisen albuminsa Salaisuuksia, joita yksinäiset huutaa unissaan. 

Jipulla on ihmeellinen taito koskettaa kuulijaansa syvällisellä tulkinnallaan. Tästä taidokkuudesta kertookin sekä Emma-palkinto parhaasta debyyttialbumista että myöhemmin kultaa ja platinaa myyneet pop-albumit. Jippu kasvatti edelleen suosiotaan vuonna 2010 koko kansalle tutuksi tulleella Jos sä tahdot niin -kappaleella, jossa hän duetoi yhdessä Samuli Edelmanin kanssa. 

Vuonna 2016 artistin uralla tapahtui iso käännekohta, kun viihdemaailma ei tarjonnut enää samanlaista merkityksellisyyden kokemusta. Nyt biisien ydinsanomaksi tulikin rakastava Jeesus ja konserttisaleiksi tulivat kirkot. Jipun kaksi viimeisintä albumia Made in Heaven (2016) sekä Getsemane (2018) vievät kuulijat niin Jipun henkilökohtaisen elämän kipukohtiin kuin sieltä kasvuun ja Jeesuksen armon syliin. 

Jipun elämään pääsee tutustumaan koskettavalla tavalla hänen elämäkerrassaan Kun perhonen lakkaa hengittämästä, joka myös valittiin vuoden 2022 kristilliseksi kirjaksi. Tätä upeaa ääntä voi kuulla myös Radio Dein Ihmisen ääni-ohjelmassa.

 Glow’n estradilla Jipun koskettavan tulkinnan kruunaa huikea Lasse Sakaran Glow-bändi. Tätä yhteiskonserttia ei voi ohittaa! 



Lipunmyynti