Vudet 2001–2025 Exitin riveissä vaikuttanut laulaja-lauluntekijä ja kosketinsoittaja Jari Levy tunnetaan monista suomalaisia koskettaneista lauluistaan kuten Getsemane, Tuohipurjekuunarit ja Kiviä taskussa.
Exit -uransa lisäksi Levy ehti perustaa myös kaksi gospelyhtyettä: Levy & Grammari -yhtyeen sekä yhdessä Juha Levyn ja Tommi Levyn kanssa 1980-luvulla vaikuttaneen Heurekan, jonka tunnetuin kappale Sodan jälkeen on syntynyt Jari Levyn kynästä.
Jari on sekä soittaja että tarinankertoja – monelle kuulijalle se muusikko, joka kääntää laulut sydämen puheeksi ja yhteiseksi rukoukseksi.
Glow Festivalissa Levy nähdään Glow Living Room -konsertissa yhdessä Pekka Ruuskan ja Jukka Leppilammen kanssa.












