Bass’n Helen

”Se oli bändi, jota kehtasin sanoa fanittaneeni yläasteella ja lukiossa. Niiden takia kuljin kristittynä leuka pystyssä koulussakin.” Bass’n Helen muutti Suomigospelin 1990-luvun puolivälin jälkeen uraauurtavilla Valo-ja Futu-levyillään. Kuva muuttui myös ulospäin yhtyeen esiintyessä kahdesti Maikkarin suositussa Jyrki-ohjelmassa. Pian eri puolilla Suomea laulettiin tv-kansallekin tuttuja Taisteluni, J.T.L., Rannalla ja Toiseen maailmaan -kappaleita. Alkuperäinen kokoonpano hajosi 2000-luvun alussa suositun akustisen levyn ja kiertueen jälkeen. Bändi sai uusia jäseniä ja tavoitti entistäkin laajempaa yleisöä radiosoitollaan ja aktiivisella keikkailullaan. Täytettyään 20 vuotta, bändi piti juhlallisen päätöskonserttinsa Tampereen tullikamarilla vuonna 2012.

Glow Festivaaleilla pääsemme jälleen kuulemaan Bass’n Helenin parhaat palat, kun lavalle astelee koko huikea bändi: Olli ja Harri Helenius, Mikael Lindell, Mikko Rothfors (ent. Oinonen) ja Miika Colliander.

Lipunmyynti