Glow Gospel Awards
Glow Gospel Awards
Glow Festivalissa 2024 lanseerattiin Glow Gospel Awards -palkinnot. Palkintoja jaetaan vuosittain hengellisen musiikin tekijöille, artisteille ja taustavaikuttajille eri kategorioissa.
KRITEERIT
VUODEN MUSIIKINTEKIJÄ
Vuoden musiikintekijä -palkinto myönnetään henkilölle, joka on hengellisen musiikin kentällä toimiessaan osoittanut aktiivisuutta, ajankohtaisuutta sekä eteenpäin katsomista. Palkinto voidaan myöntää esimerkiksi artistille, muusikolle, lauluntekijälle, albumien miksaajalle tai albumin tuottajalle.
VUODEN BIISI
Vuoden biisi -palkinto myönnetään laulusta, joka on saavuttanut merkittävän aseman kuluvana tai edeltävänä vuonna gospelmusiikin kentällä. Vuoden biisi -palkinnossa arvioidaan tuotannollinen ja taiteellinen taso sekä kaupallinen menestys.
VUODEN GOSPEL-TUNNUSTUS
Vuoden gospel-tunnustuksen saa henkilö tai taho, joka on laajalti omistanut elämäänsä gospel-kulttuurin rakentamiseki sekä tehnyt jotakin merkittävää hengellisen musiikin ja gospel-kulttuurin kentällä. Palkinto voidaan myöntää myös esimerkiksi uudesta merkittävästä projektista.
VUODEN NUORI LAULUNTEKIJÄ
Vuoden nuori lauluntekijä -palkinnon päättää ja jakaa vuosittain Kaskinen-Simojoki -rahasto. Rahastoa ylläpitää Suomen Lähetysseura.
ELÄMÄNTYÖPALKINTO
Palkinto voidaan myöntää henkilölle, joka on tehnyt merkittävän uran hengellisen musiikin kentällä.
RAATI 2025
Lasse Sakara, Glow Festivalin taiteellinen johtaja
Antti Suonio, Radio Dein Musiikkipäällikkö
Jaakko Kämäräinen, muusikko
Miika Luomaranta, Puisto Liven toimitusjohtaja
Anssi Tiittanen, kirjailija ja Aikamedian toimittaja
Johanna Vauto, Glow Festivalin tuottaja, Ohjelmatoimisto Kristalli
SÄÄNNÖT
1. GLOW GOSPEL AWARDS -ehdokkuuksien säännöt:
1.1 GLOW johtoryhmä nimittää vuosittain GLOW GOSPEL AWARDS -raadin, joka koostuu gospel-alan asiantuntijoista. Awards ehdokkaita haetaan niin raadin jäseniltä kuin kentän toimijoilta. Esivalitut ehdokaslistat esitetään raadille, joka tekee lopulliset päätökset ehdokkaista ja voittajista.
1.2. Teosta, kappaletta tai albumia, joka on luotu kokonaan tekoälyn avulla ilman merkittävää ihmisen luovaa panosta, ei voida asettaa ehdokkaaksi. Jos tekoälyä on käytetty osittain, ihmisen luovan työn osuuden on oltava huomattava. Tarvittaessa ehdotuksen tekijän on toimitettava selvitys tekoälyn käytöstä ja ihmisen luovan työn osuudesta.
1.3. GLOW FESTIVAALIN johtoryhmä tai sen nimeämät asiantuntijat päättävät vuosittain Elämäntyö-palkinnon jakamisesta ja sen saajista. Palkinto voidaan myöntää henkilölle, joka on tehnyt merkittävän uran hengellisen musiikin kentällä.
1.4. Arvioitavat AWARDS-kategoriat vuonna 2025 ovat:
* Vuoden biisi
* Vuoden musiikintekijä
* Vuoden gospel-tunnustus
* Vuoden nuori lauluntekijä
* Elämäntyöpalkinto
Voittajien valinnassa otetaan huomioon kokonaisuus, jossa osa-alueina ovat vaikuttavuus yhteisössä (taiteellinen sisältö, julkaisut, livetoiminta, sosiaalinen media, yhteisöllisyyden rakentaminen, merkittävä tuotannollinen kokonaisuus tai osa-alue, ammattimaisuus).
Sama laulu voi olla ehdolla vain kerran. Awards-voittaja ei voi olla ehdolla samassa kategoriassa seuraavana vuotena. Ehdolla voi olla sama artisti tai musiikintekijä monena vuotena peräkkäin. Elämäntyöpalkinnon voi saada vain kerran. Vuoden nuori lauluntekijä palkinnon päättää vuosittain Kaskinen-Simojoki -rahasto.
GLOW AWARDS -palkinto on GLOW FESTIVAALIN myöntämä tunnustus, joka annetaan saavutuksena suomalaisen gospel-musiikin alalla. Palkinnon tavoitteena on juhlistaa joko lähiaikojen saavutuksia tai huomioida kokonaisvaltainen elämäntyö kentällä.

Pääsponsorit



Yhteistyössä


















Haluatko yhteistyöhön Glow Festivalin kanssa?
Etsimme sponsoreita ja yhteistyötahoja.